Aada ja Dante palasivat matkaltaan kotiin varhain seuraavana aamuna. Molempien olisi tehnyt mieli jäädä lomailemaan Ranskaan ikuisiksi ajoiksi, mutta velvollisuudet oli kuitenkin hoidettava. Ja Blodiniakaan vanhemmat eivät olleet nähneet aikoihin.
Ja samalla hetkellä kun avain avasi lukon loman aikana talossa asunut lapsenvahti tuli heitä vastaan. Aada maksoi tytölle ja hän meni menojaan. Aada ei tiennyt, mitä talossa oli oikein tapahtunut, mutta siellä vallitsi järkyttävä siivo. Keittiön pesuallas oli hajonnut ja vesi valunut putkesta niin, että koko lattia lainehti.
Blodin tuntui kasvaneen matkan aikana ihan hirveästi. Hänelle oli kasvanut pitkät, paksut, vaaleat hiukset ja hänen kasvonpiirteensä alkoivat selventyä. "Oletpas sinä suloinen poika", Dante hymyili kun opetti poikaa kävelemään.
Blodin osoittautui hyvin musikaaliseksi lapseksi. Hän soitti jatkuvasti lasten lelukellopeliä niin taitavasti, että hänen vanhempansa kykenivät vain hämmästelemään. Blodin osasi myös hyräillä taitavasti ja joskus jompi kumpi vanhemmista on yöllä kuullut, kun pienokainen on unissaan hymissyt jotain kuulemaansa lastenlaulua.
Dante oli ottanut hommakseen opettaa poikaa kävelemään. Ei se kumminkaan aluksi ihan helposti sujunut, hyvä kun pysyi edes pystyssä, mutta muutaman kymmenen huteran askeleen jälkeen kävely alkoi jo sujua.
Joka kerta kun Blodin pääsi virheettömästi kävellen isänsä luo hän nosti taaperon ilmaan kannustukseksi. Siitä poika sai taas motivaatiota yrittää paremmin.
Kävelyharjoittelun loputtua Blodin suuntasi omaan huoneeseensa ja kaivoi erikoisen nuken, joka oli nimetty Jaakoksi, huoneen nurkasta. Se oltiin lähetetty postissa jonkun kaukaisen sukulaisen toimesta, joka väitti, että nukella on taikavoimia, kunhan sen kanssa vietti tarpeeksi aikaa. Vanhemmat eivät moista uskoneet, joten antoivat poikansa leikkiä nukella niin paljon kuin poika halusi.
***
Aada ja Dante olivat yhdessä sopineet, että veisivät Blodinin kävelylle säännöllisin väliajoin, aina vuorotellen. He ottivat suunnitelman käytäntöön heti, ja yrittivät pitää siitä kiinni.
Blodin oli aina hyvin innoissaan kävelylle menemisestä. Hän oli tosi kiinnostunut ulkomaailmasta ja kaikesta mitä siellä eli. Aina hän hihkaisi iloisesti kun näki jotain, oli se sitten koira, kukka tai vesilätäkkö. Aadan kuunnellessa Blodinin iloista huudahtelua hänelle tuli itselleenkin hyvä mieli.
Blodinin hoito vei yllättävän paljon aikaa. Kumpikaan ei olisi uskonut että oikeasti melkein koko vapaa-aika menee lasta hoitaessa, mutta siitä huolimatta pariskunta aina löysi aikaa myös toisilleen. Talossa vallitsi rakkaus suuntaan ja toiseen.
Täysikuun aikaan Blodin oli monesti hieman peloissaan. Taivaalla möllöttävä jättikokoinen kuu loisti niin, että jotkut tavarat hohtivat kirkkaina vaikka ne olisivat talon sisällä. Ja silloin Blodin ei olisi halunnut mennä nukkumaan, mutta aina, kun niin kävi, Aada lupasi, ettei pojalla ole mitään pelättävää ja kantoi hänen rakkaan lelunsa vuoteeseen. Nukke kainalossa poika sai aina nukuttua, vaikka kuinka paljon olisi pelottanut. Pieni, kummallinen nukke oli taaperon paras ystävä. Moni olisi sanonut sen olevan outoa, mutta Blodinille se ei ollut. Ja niin kauan, kun Blodin oli onnellinen, vanhemmatkin olivat.
Aada oli kumminkin vähän huolissaan, jos Blodin alkaisi vaikka pelostaan huutaa yöllä, joten Dante tarjoutui valvomaan ainakin siksi aikaa kun täysikuu oli kirkkaimmillaan. Tylsyydessään hän päätyi katsomaan jotain erittäin huonoa ja amatöörimäisesti tehtyä kauhuleffaa, joka ei edes hätkähdyttänyt miestä kertaakaan.
Mies nauroi elokuvasta aamulla vaimolleen. Hän kertoi elokuvan pelottavin kohta olleen se, kun ruoka jääkaapista oli loppu. Sitten hän muisti, ettei se edes tapahtunut elokuvassa, vaan heidän jääkaappinsa oli oikeasti tyhjä, joten herra paineli saman tien kauppaan.
Aada oli taas alkanut viimeisen parin viikon aikana kärsimään pahoinvoinnista varsinkin aamuisin. Aadalla oli samanlaisia oireita kuin aiemmin, joten hän oli lähes varma, mistä oli kyse. Kun hän sai itsensä voimaan vähän paremmin, hän piipahti apteekissa hankkimassa raskaustestin.
Aadan arvaus osui oikeaan, sillä raskaustesti näytti positiivista ja näin oli varmaa, että perheeseen oli tulossa lisää pikkuisia, mikäli kaikki sujuisi suunnitelmien mukaisesti.
Aada päätti kertoa raskaudesta heti miehelleen, niin pian kuin suinkin oli mahdollista. Dante otti yllätyksen positiivisesti, ja vaikka pienten lasten hoitaminen kävi välillä raskaaksi, molemmat olivat innoissaan uudesta vauvasta ja lepertelivät hänelle kilpaa.
Myöhemmin Aada kertoi myös Blodinille asiasta. Hän istahti kaksi ja puolivuotiasta poikaansa vastapäätä ja kertoi, että hänestä tulee isoveli. Blodin hymyili iloisesti, vaikka Aada ei osannut sanoa, ymmärsikö poika mitä hänelle kerrottiin.
Kumminkin, ihan yllättäen, illalla kun oli Blodinin nukkumaanmenoaika hän totesi isälleen: "Itove'i", ja osoitti itseään. "Plotin. Itove'i", hän vielä toisti ja nauroi iloisesti.
Dante hymyili, "Ihan totta. Olethan sitten hyvä isoveli?" ja painoi suukon pojan otsalle. "Olen. Palat itove'i", Blodin vastasi ja nauroi taas. "Hieno homma", Dante hymyili, katsoi hetken poikaansa ja sammutti sitten valot huoneesta ja antoi lapsen nukkua rauhassa.
Joinakin öinä Blodin ei kumminkaan vaan yksinkertaisesti saanut unta ja se yö oli yksi niistä. Hän itki väsymystään jonkin aikaa, mutta lopulta hänkin sai unen päästä kiinni.
Aadan vatsa alkoi vähitellen kasvaa päivä päivältä enemmän, ja se alkoi pikku hiljaa näkyä ulospäin. Vaikka perheenlisäys olikin iloinen asia, toi se mukanaan myös negatiivisia puolia: raskaana ollessaan Aada kärsi useasti selkäkivuista ja oli usein hyvin väsynyt. Hänestä oli myös tullut kiukkuisempi ja hän ärtyili Dantelle ja jopa Blodinille vähän väliä hormoniheittojen takia.
Blodinin lempileluksi oli muodostunut palikkapöytä. Hän tykkäsi rakennella kaikkia eriskummallisen muotoisia rakennelmia, mutta ehkä vähän liiankin usein palikat päätyi lähemmäs suuta kuin pöytää. Vanhemmat tykkäsivät poikansa luovuutensa ja kehuivat pojan jokaista näkemäänsä rakennelmaa, innoittaakseen lastaan kehittämään sitä johon hänellä oli mielenkiintoa.
Aadasta oli jo kehittynyt sen verran hyvä maalari, että hän sai maalattua muotokuvan rakkaasta miehestään. Dante ei olisi halunnut pärstäänsä ikuistettavaksi, mutta suostui silti, Aadan kunniaksi.
Ja sinä samaisena iltana Moonlight Fallsin pikkukylään tuprutti ensilumi, vaikka oli kevät ja kesä kolkutti ihan nurkan takana.
Aada ei kuitenkaan ehtinyt ensilumesta kauaa nauttia, koska hän heräsi aamulla hirveisiin supistuksiin. Dante meni paniikkiin, mutta sai kumminkin tilattua heille taksin sairaalaan ja hän lähetti samalla viestin heidän vakituiselle lapsenvahdilleen, joka saapui saman tien paikalle hoitamaan kotiin yksin jäänyttä Blodinia.
Seuraavana päivänä samoihin aikoihin vanhemmat tulivat kotiin pienen tyttövauvan kanssa, joka sai nimekseen Bella. Hänet oltiin sairaalassa puettu pieneen vaaleanpunaiseen kankaaseen, ja heti hänet nähdessään oli tytär vanhempiensa mielestä maailman kaunein tyttö.
Bella sai oman yösijansa Blodinin kanssa samasta huoneesta. Heidän kehtonsa asetettiin vierekkäin jotta lapset pysyisivät lähellä toisiaan aina.
"Blodin, tässä on sinun siskosi sänky. Sinun omasi on sen vieressä", Dante sanoi Blodinille, joka hämmästeli muutosta. Poika tuijotti toista sänkyä ihmeissään, mutta alkoi sitten taputtaa iloisesti. Dante oletti sen tarkoittavan, että Blodinin mielestä Bella oli tervetullut kotiin.
"Meidän perhe alkaa vihdoin kasautua. Meillä on kaksi maailman kauneinta lasta ja onnellinen avioliitto", Aada sanoi Dantelle onnesta hehkuen.
"Ei ihme, että lapset ovat kauniita, kun heidän äitinsäkin on oikea helmi", Dante nauroi ja veti Aadan intohimoiseen suudelmaan.
* * *
semmonen osa! kertokaa taas toki mielipiteitänne kommentteihin. blogin elämä on ollut nyt vähän hiljaista ja ajattelin herätellä sitä taas pikku hiljaa henkiin. :P
